Rakkausrunoja talvella 2012

Ennen esitystä yleisö saa kirjoittaa rakkausrunojaKaukaiselle Rakastetulle. Maija Karhunen lukee niitä esityksen aikana.

Ajatus tuli siitä, että esitys sai alkunsa vanhasta persialaisesta tarinasta, jossa runoilija rakastuu palavasti naisen käteen. He eivät koskaan tapaa.

Persialaisessa runoudessa on usein mahdotonta tehdä eroa maallisen ja taivaallisen rakastetun välillä. Kaukaisen, saavuttamattoman rakkauden teemat tulevat usein esiin.

Koko yön minä valvon odottaen, että aamutuuli hyväilisi rakastajaa viestillä rakkaltaan.
Háfez
(käännös Jaakko Hämeen-Anttila)


Ensin epäilimme, että runoja ei ehkä tulisi kovin montaa, mutta niitä tulee tulvimalla, enemmän kuin Maija ehti lukea. Siksi avasimme niille omat sivut.

Kiitos teille kaikille kauniista, hauskoista ja koskettavista runoista.

Maija lukee yleisön kirjoittamia rakkausrunoja.
Sinä olet niin
kaukana
- tule lähemmäksi
että voimme olla sylikkäin
_________________________________

Tiesinhän minä,

tälle tielle tulisi
lopulta lähtö,
mutta eilen en tienny
että lähtisin tänään.
__________________________________


Kirje kaukaiselle rakastetulle


Siellä sinä olet edelleen 
pehmeä ja raikas 
muuttumaton, herkkä 


Kun tulin näkyväksi 
olit jo kadonnut 


Kaipuusta minä ompelen 
sinut usein, 
rinnan päälleni hymyilemään
__________________________________

Kaukana olet lähellä.

Kaikki ajatukseni ovat siellä.


Jo kulkisit vierelläni,
ajattelisin ostoslistaa,
illan elokuvaa,
aamun aikataulua.



Nyt, täällä yksin ajattelen sinua,
annan sinulle ylimaallisia ominaisuuksia,
kuviteltuja kosketuksia.


Etäisyys lähentää,
läheisyys odottaa
- täällä.


Tulethan!
___________________________________

Olisitpa tässä ja nyt lähelläni,

päivät, illat ja yöt kuluvat,
odotan hetkeä jolloin saan tuntea ihoso ihollani
janoan kosketustasi
rakkauttasi.


Ajatuskin sinusta
saa minut rakastamaan
elämää.


Rakastatko minua?
___________________________________

RAKAS!
Tule pois sieltä;

täällä on mansikka.
___________________________________


Se riipaisee, 
se kuristaa. 
Välillä on taukoja, 
jolloin unohdan. 


Toivon, että tauot pitenevät. 
Toisaalta toivon, 
etten koskaan unohtaisi.
_____________________________________

Toivon että voit hyvin. 


Ole kirkas ja rohkea. 
Nähdään pian. 
_____________________________________

Sinä minun armas akkaseni 

Minä sinun urmas ukkosesi 
Sinä minun kainalokanaseni 
Minä sinun liehuharja leijonasi 
Yhdessä kuljemme elämän polkua 
Käsikynkässä poljemme elämän pelkoa
____________________________________


Aika parantaa ikävän, 
jonka jätit jälkeesi 
Mutta missä tavataan 
meneekö siihen viisi, 
kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, 
vai koko loppuelämä
____________________________________


RAKKAUS 


Toivottavasti 
etsimisesi 
ja 
löytämisesi 
ei vie 
loppuelämääni
_____________________________________

Rakkaani, 

oma lämpöni ei riitä, 
tarvitsen sinunkin lämpösi. 
Olet kaukana, 
lämmitä minut hengelläsi, 
ajatuksellasi, 
ympäröi minut.
_____________________________________



Hei 
sinä tiedät kyllä kuka sua kaipaa 
Minä täällä sinä siellä 
kaipaan, 
kaipaat 


Ehkä hyvä näin 
vai toisinpäin 
Kaipaus, ikävä, ihana
_____________________________________


Iho 
lämmin - 
kaukana 


Iholla jälki - 
muisto - 
Lähellä. 


Oletko olemassa 
- jossain
_____________________________________

Voisiko tältä 

myrskyiseltä rannalta lähtevä tuuli 
tavoittaa sinun ihosi 
meren toisella puolella? 


Rajuna pyörteenä 
tai kesyynnyttyään 
lempeänä hipaisuna?
____________________________________

Tua mano 

voglio 
toccare 
a volare
____________________________________

Kesken 

kiireen 
ehdin 
kuitenkin 
ajattelemaan 
sinua
_____________________________________

Kaukaiselle rakkaalle 

Säkenöivät silmäsi 
edessäni 
yhä. 
Se oli totta.

_____________________________________

Kaukainen Rakastettuni
Olen odottanut sinua kauan 
kerran luulin jo löytäneeni. 
Liikaa esteitä. 

Ehkä uskoin vain unelmaan 
halusin tulla nähdyksi naisena. 
____________________________________
___________________________________

Sinä kaukainen kohta rakastettuni 
Lennä! 
Lennä lennä itseesi 
ja kaukaa kutsu nimeäni 
Älä huuda! 
Älä huuda! 
Vaan kuiskaa 
niin - kuulen sinut - takaisin
___________________________________

Rakastan sinua,
selkäsi viivaa 
varpaittesi mukuloita 
ja sitä että annat pitää hyvänä 
kulta
___________________________________

Checking out 
in the morning rain.
Left waitress girl 
crying in rain.
So many roads 
to walk 
No time for 
the useless talk. 

We can't be together, 
we can't be apart. 
We will meet again 
beyond the rainbow.
__________________________________

Rakkaani,

En ole nähnyt sinua, 
mutta kannan sisälläni 
sydämesi sykettä. 

Olet kallisarvoinen 
kuin elämä, 
kuiskii sydämeni taukoamatta.
____________________________________

Kaikkea ei ole
tarkoitettukaan tapahtuvaksi, todeksi. 
Sinun on täytynytkin 
jäädä 
kuvitelluksi, uneksi.
_____________________________________

Siitä on kauan, 
mutta tunnen vielä
läsnäolosi: 
tapasi hymyillä. 
Tuoksusi, askeleesi. 
Ehkä muisto 
ja todellisuus ovat
sulaneet yhteen - 
tavalla, joka on 
alkuperäistä aidompi 
_____________________________________

Sinulle rakas sinulle rakas kun viimeksi kohdattiin olin 
yksin
→ enää → en → ole 
→ niin → yksin
____________________________________

Rakastan 
se riittää 
ja siitä riittää 
meille kaikille.

Ole hyvä.
Kas, miten yksinkertaista. 
Yhteisiä unia. 
Kiitos siitä.
____________________________________

Med flyttfåglarna 
i vårstormens tåg 
kom minnet 
doften
___________________________________

Miten oletkaan niin ihana.
___________________________________

Te Amo 
Te Quiero 
Te Adoro
___________________________________

Sinun silmäripsesi 
kutittamassa korvaani 

ja lämmin hengityksesi 
kaulakuopassani 

ja nilkkani solmussa 
sinun nilkkojesi kanssa. 

Se vasta olisi jotain! 
Jotain se olisi, luulisin.
____________________________________

Kohta olet kaukainen 
rakastettuni 
555 mailia 
2480 mailia 
486 mailia 
2084 mailia 

sivelit kerran 
kädessäni olleen 
laukun nahkaa 
hellästi 
kun luulit sitä ihokseni 
ehkä et olekaan 
niin kaukana
_____________________________________

Rakas 
toinen puolisko sielustani. 
Siellä maailman 
ihmeellisessä kolkassa. 
Minä täällä odotan sylin huomaani 
armastani 
yhdessä voisimme 
vaikka koko yön, 
aamuun saakka 
olla vapautuksen 
ja rakkauden 
tanssissa.
_____________________________________

Mielessäni pyörit, 
rakas - siellä hyörit. 
Itken vuoksesi, 
oi - pääsisinpä luoksesi! 
____________________________________

Rakas ja suuresti arvostettu 
Dostojevski, siellä jossakin 
toivon, että voit hyvin nyt, 
ajattelen sinua usein, 
olet minulle kallis ja rakas. 

t. Riitta, uskollinen lukijasi
____________________________________

Richard, Richard 
kadotin sinut kauas. 
Jos saavun Britanniaan 
oletko siellä? 
Muistaisitko vielä?
____________________________________

Kuin aurinko 
nouset mieleeni aamuin. 
Iltaruskon lailla 
saavut mieleeni rauhoittamaan illoin

Kuljet mukanani päivän kierron. 
Sinuun pysähdyn, aatoksissain.
_____________________________________

Lämmin käsi 
ja elokuun ilta. 
Kuun kasvot tuovat 
sinut vierelleni 
yhä 
uudelleen.
_____________________________________


Olet kaunis kuin 
liljankukka, 
sinulla on myös 
kaunis tukka, 
hehkut kuin auringon valo 
ja olet todella jalo.
____________________________________

Mitä lähemmäs tulet 
sitä suurempi ikävä 
kurkotus - 
sinuun 
____________________________________

Sillä Sinua 
Sinua minä vain 
kun kuu minua 
kuljettaa
____________________________________

Kaukainenkin on 
lähellä 
Se riittää
____________________________________

Tre språk om kärleken 
● Kärleken min 
   my honey 
   Kaipaan sinua
● Väntar du på mig
   I wonder?
   Ruotsia osaat englantia osaat,
   Suomea osaat.
● Varför svarar du int?
   I'm here waiting and suffering
   En jaksa enää odottaa.
SLUT - THE END - LOPPU
____________________________________

Vihaan. Rakastan. 
Rakastan. Vihaan. Vihaan. 
Rakastan. Vihaan. Rakastan. 
Vihaan: Pysy siellä. 
Rakastan: Tule tänne.
En tiedä mikä olisi 
sopivin välimatka välillämme. 
Siihen asti, otan etäisyyttä, 
jotta voin pohtia asiaa.
_____________________________________

Äidin 
rakkaus 
kauko
rakkaus 
itserakkaus 
sisar-
rakkaus 


Rakkaus 
sala-
rakkaus 
kotiseuturakkaus 
eläinrakkaus 
viha-rakkaus 
isänmaan 
rakkaus

Veljesrakkaus 
Mikä on järkestys? 
Ja suurin näistä on?

ITSERAKKAUS
______________________________

Ikävä ihoasi.
Kaipuu lähelle.
Veit mukanasi
onnen mahastani.
_____________________________

Hei sinä härkätaistelijani, laiha luikku.
Mitä olisikaan tapahtunut,
jos olisit ottanut minut
vielä kerran vastaan?

Luulen, että rakastan sinua yhä,
ainakin alati ajattelen.

Paleleeko etelässä vielä?
_____________________________

7.1.2011 Hymyilevät kädet
kirje kaukaiselle rakastetulle:

Jumalauta, että miehen
iskeminen on vaikeaa!

Yhtä soutamista ja huopaamista.

Stephan Hawk totesi naiset mysteeriksi
kahden avioliiton kokemuksella.

Mies se on Mysteeri.
Miten miestä lähestytään,
miten pidellään Miestä,
joka ei päästä lähelleen
mutta pyrkii lähelle.
_____________________________

Rakas!

Lähetän sinulle 
sydämen suudelmia.

Sinun aina
______________________________


Hei sinä,
tulisit jo ja piirtyisit selkeämmin.

Oltaisiin riippumatossa
ja voisin tuntea
hymyni kainalossasi.
_______________________________

Näin sinusta unta viime yönä.
Siinä ei tapahtunut varsinaisesti mitään,
mutta en vain löytänyt sinua mistään.

Nähdäänkö ensi kerralla? 
_________________________________

Kaukana sinä,
sieluni peili.

Kauneuden,
rohkeuden
nostit esiin minussa
- ja minä sinussa.

Ilmakehässä väreilee lämpö,
universumissa
hymyn väre. 
________________________________

Kaukaiselle rakastetulle!

Silmiesi hymyä ja loistetta,
huuliesi kuisketta
ikuisesti kaivaten,
Juuso
_______________________________

Miksi aina ajettelen siis olen
miksi ajattelen, siis olet
minua ei voi erottaa ajatuksestani
ei voi erottaa
sinusta
_______________________________

Puimurissa ruosteiset terät
ja valkoinen hymy
viljanjyvät
jäivät kulmahampaisiin.
_______________________________

Kurottautua toista kohti
saada hetkestä kiinni
ylittää etäisyys
tavoittaa tavoittamaton
______________________________

Lumisateessa vaeltaa
ei löydä tietä mistään
vain hillittömästi palelee
ajatus rakkaasta vain helpottaa
________________________________


Kauan aikaa
    kauas
olit rakkaampi, rakas tänään.

Muistot matkasivat
mielessä makasivat

    hetken.
_______________________________

Jos sylissä on lähellä,
niin kaukana on irti.
Sinä tarraudeut minuun
niin kuin laituriin,
mutta erehdyt rakkaani.
Minä olen meri.
Voit silti olla turvassa.
_______________________________

Sinä, joka annoit minulle hetken 
sinä, joka kuuntelit
sinä, joka pistit hiukseni korvani taakse
sinä, joka soitit minulle Sigur Rossia

Minä, joka silitin sinua
minä, joka annoin marmeladia

Me,
   pidimme toisitamme
      paljon ja kiinni

Me,
   jäimme elämään
      erikseen mutta yhdessä
_______________________________

Runo kaukaiselle
rakastetulle

Hei Haloo, mitä kuuluu?
Ajatukseni ota vastaan,
kaivattuni.

Ihoni kaipaa hengitystäsi,
hengitykseni ihoasi.

Tule luokseni, tulethan.
Hei Haloo, kaivattuni.

Tulethan luokseni, tulethan
uneeni, Hei Kaivattuni.
_______________________________

Hei,
niin paljon jäi sanomatta ja 
kokematta.


Lähdit liian aikaisin täältä pois.


Seuraavassa elämässä...


M.
______________________________

Rakkaani
minne lähdit
missä olet
käsiesi kosketus
hiipii
selkää pitkin

Onni saa
ihon värisemään
vielä aikojen takaa
_______________________________

Onneksi suuri
Rakkauteni on tosi
lähellä kuuntelemassa
kanssani laineiden liplatusta,
matkalla kaukaisuuteen.
_______________________________

Taivaltaisin läpi tähtitaivaan 
ja äärettömän maan.

Oi, rakkaani, odotatko
mua siellä jossain
että luoksesi pääsen?

Kun sinne saavun
syliisi sinut suljen ja
siihen viimein jään,
siitä hetkestä ikuisuuteen...
_____________________________

Rakkaus on tässä ja nyt
tartu siihen!
_____________________________

Rakas,
sinä kaakaopapujen kuningas,
miten suuri on kaipaukseni
aurinkosi alle - sitä voitko ymmärtää,
kuvitella!?

Lasken sydämessäni tunteja,
minuutteja, sydämenlyöntejä,
huokauksia - odotus on
läheisin minulle nyt.
_____________________________

lintu.
    tai puu
    pilvi joka.
      sataa.
          kaikki mitä rakkausrunossa
pitäisi olla.
          paitsi sinä.
_____________________________

Alejandro - Rakas!
Mä tulen takas!
Ja Fernando, Alvaro, Miguel...
- koko kylä!
Rakastan kovasti
- teitä kaikkia.
_____________________________

Heps kukkuu
    rakkaani:!

Olen kaipuusta
    sanataon!

Sanaton!
_____________________________

Taivas,
    johon meri
       yhdistyy,
on kuin rakkautemme
    viiva

Kaukainen, mutta
    silti ääretön.
______________________________

Antti,
Miten sulla menee? Ilmeisesti
hyvin, mutta niin kai minullakin
nyt. Olisi kuitenkin mukava,
jos ne vanhat jutut ois
aikoinaan selvitetty
_______________________________


Kaukainen Rakkaus
kuin tämä keli
liukastelee mielessä
mihinkään ei pääse 
liikkeelle, karkuun
eikä edes lämmitä.
_________________________________

Unikkokukkapellossa,
pienen kiven juuressa
asuu toivo.

Hetkessä.
________________________________

Sinä, näenkö sinua
enää koskaan

Sinua, joka sait minut
tuntemaan itseni
taas halutuksi

Sinua, joka sytytit
minut

Kiitos siitä, vaikken
näkisikään sinua
enää.
_______________________________

Mun Thiago

ranta ja varpaat
- ja ympyrä hiekassa,
olisin voinut jatkaa
voiko olla rakastamatta
jos aurinko laskee mereen?

Haluan sanoa,
älkää unohtako sen 
voimakkuutta luoda illuusioita.
_______________________________

Ajatukset luokses 
    vie.
Vaan pitkä sinne on 
    tie.
Kaipuu syömmessäin
    on
luoksesi halu 
    loputon

Kumpa sinut taas
    kohtaisin.
_______________________________

Oi Harakkani,
kovin tyhjä on tarakkani
rakkaani lensit kovin 
kauas

Oi Harakkani rakkaani
rakkaani rakkaani
Nyt yksin ajelen
kauniiden mietteiden kans
teitä.
______________________________

Vuodet
valtameret
kuljetut polut - 
etäisyys.

Muistot
tunnelmat
jaetut hetket -

läheisyys,
ikävä.
________________________________

Tässä istun
vieressäsi
ehjänä

niin kauan
niin kauan
_______________________________

3000 kilometriä välissämme,
merta ja mantereita.

Kuitenkin tuntuu, että olet lähelläni,
sillä asut sydämessäni,
nyt ja aina.
_______________________________

Sinä,
olet siellä jossain.

voin valita ajatuksen
lohduttavan ja
ilahduttavan,
vaikka et edes tiedä
että minä olen
olemassa
_______________________________

Sielu lepää
rakastetun sylissä
ja mieli tekee
maailmanympärysmatkan
rakkaan kanssa kotisohvalla.
_______________________________

Miksi olemme
täälläkaukana
syytän toisiamme
kaipaan toisiamme
Haluaisin lyödä sinua

Rakas
Tuntematon kaupunki

kaukomaa
_______________________________

Kuljemme
samoja katuja
mutta reittimme
eivät enää kohtaa.
Ehkä olit tässä
risteyksessä hetki sitten
tai ehkä tulet
huomenna ja
ajattelet silloin
minua
______________________________


Olen
    täällä

Sinä tahdoit
    jäädä 
         etelään

Olen täällä
    pohjoisessa
sinä kuljet
    mukanani
ikuisesti
______________________________

Ystävälle

Kuinka voit olla
samalla niin lähellä
ja kuitenkin kaukana?

Kun olemme yhdessä,
haluan väliimme jotain,
etäisyyden, tilan, ilmaa.
Ja kun olet poissa,
kuvittelen sinut aivan viereeni.

Mitä minä pelkään?
Sitäkö ettet olisikaan totta
vai sitä että tulisit lihaksi?
Seisoisit edessäni täytenä
itsenäsi eikä mieleni enää 
tietäisi miten tarina jatkuu.

On niin helppoa pysyä kaukana.
______________________________

Menemme
me molemmat.

Et saanut
koskaan tietää
mitä merkitsit.

Ehkä niin on 
hyvä.

En halua
rikkoa unelmaani.

Maan päälle arkisesti kulkemaan.
_______________________________

Oletko vielä siellä,
valittuni?
______________________________

En kääntyisi
pois,
kun ohitat
viimeisen saaren.
_____________________________

Silmät
  huulet
     kädet
       -kaipaan


katse
  sanat
    kosketus
       -kaipaan

Yhteiset muistot
    - saan kaivata
_____________________________

Hei sinä siellä,
pitääkö ruisleipä sinut tiellä?

Tuuli taivuttaa täällä koivuja,
toivottavasti sinulla on voimia.

Tahtoisin mä kanssasi saunoa,
ja taikinaan laittaa jauhoja.

Yhdessä olisi kahvikin maukkaampaa
saisin kädestä pitää ja naurahtaa,

- tai onnellisena nukahtaa!
_____________________________

Meidän tapaaminen
ja Ne psykedeeliset
ORGIAT 2006
pitää mut yhä
Levottomalla polulla.

Toivon että sun
taide saa mun KAOOTTISESTA
muistosta kans
VAARALLISTA Potkua.

TÄÄ MIELIKUVA EI KOSKAAN
IRTOA.
_____________________________

Sinä siellä
rakastan
minä tässä
etkö näe?

Aina
_____________________________

En oo ennen 
ollut rakastunut.
nyt oon,
mutta sinä naurat
ja laulat kaukana.
______________________________

Ensilumi satoi tänään,
ja ajattelin sinua ja
päiväntasaajan aurinkoa.
______________________________

3 kommenttia:

  1. RAKKAUS ON MEIDÄN IKUINEN ONNEMME





    Olin niin onnellinen sinusta

    Kuukaan ei ole koskaan rakastanut minua, niin kuin sinä rakkaani.

    Rakkaus sisälläni tuntuu niin hyvältä

    kumpa en koskaan kadota tätä rakkautta.

    Olet minulle se oikea, jonka kanssa haluan jakaa elämäni päivät.





    Tein tämän sinulle.



    katariina

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katariina, ihanaa, että näitä tulee vieläkin. Huomasit varmaan, että meillä on yksi lisäesitys Tampereella 25.8.12. Etusivulla kerromme lähempänä ajankohtaa tarkemmat tiedot. Olet lämpimästi tervetullut.

    VastaaPoista